Ajatusvalamo-seminaarin taustaa

Ajatusvalamo-seminaari järjestetään nyt kolmatta kertaa. Ensimmäinen järjestettiin huhtikuussa 2018, ja silloin seminaarin teemana oli sote. Toinen järjestettiin heinäkuussa 2019, ja silloin teemana oli matkailu. Kaksi ensimmäistä seminaaria oli osa Heinäveden Yrittäjät ry:n Suomen suurin ajatushautomo -hanketta, jota on toteutettu Piällysmies ry:n myöntämällä leader-tuella.

Hanke alkoi keväällä 2018 ja päättyi joulukuussa 2019. Hankkeen ideana oli aktivoida kuntalaisia ideoimaan ja tekemään uusia avauksia Heinäveden kunnan hyväksi ja toisaalta tavoitteena on virittää itäsuomalaista yhteistyötä maakuntarajojen yli, mikä varsinkin Heinävedellä on suorastaan selviö, koska kunta sijaitsee kolmen maakunnan solmukohdassa.

Hankkeen tuloksena on syntynyt pitkä lista kehittämisideoita ja myös konkretiaa, mistä näkyvimpiä esimerkkejä ovat Heinäveden uusi skeittiparkki, Kermanrannan saunapäivä ja kaksi yhdistystä (Heinäveden Matkailuyhdistys ry ja Pro Järvi-Suomi ry) sekä jatkohanke, josta syntyi mm. Visit Heinävesi -sivusto (www.visitheinavesi.com).

Suomen suurin ajatushautomo -hankkeen tulokset ja hyvät käytännöt koottiin myös julkaisuun 100 ideaa ja vähintään yksi hyvä (lataa PDF).

Aiempien seminaarien puhujat

Ajatusvalamo 2018 (teemana sote)

Kimmo Hokkanen, joukkorahoitusasiantuntija, Osuuskunta Ehta Raha

Eija Kärnä, kasvatustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto

Kati Nyman, yhteiskuntasuhdejohtaja, Abbvie Oy

Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät ry

Ilkka Pirskanen, toimitusjohtaja, Siun Sote

Pekka Riihimäki, puheenjohtaja, TESO ry

Laura Vuorensola, projektipäällikkö, Ylä-Savon Sote

Tiina Öberg, tiedottaja, Suomen luontaislääkinnän keskusliitto

Ajatusvalamo 2019 (teemana matkailu)

Kati Häkkinen, hotelliyrittäjä, Aava Resort

Juho Pesonen, tutkimuspäällikkö, Itä-Suomen yliopisto

Jukka Takalo, muusikko, yrittäjä

Eero Tuomisto, toiminnanjohtaja, Ilomantsin matkailuyhdistys ry